maanantai 12. heinäkuuta 2010

STJ 182 eli puolivuotta siviiliaamuja.

Tätä merkintää kirjotellaan taas kerran töistä käsin joten älkää odottako mitään ihmeellisen hienoa. :)
Muutenkin on ollu niin paljon elämää et on tämä blogi jääny täysin taka-alalle roikkuilemaan.

Tänään astuu sitte II/10 palvelukseen, tsemppiä tasapuolisesti kaikille tuoreille alokkaille, perässä tullaan päivä kerrallaan. I/11 siviiliaamut on puolessa vuodessa, puolen vuoden päästä tähän aikaan ollaan toivottavasti jo omassa tuvassa ihmettelemässä et mitenkä tässä näin on päässykään käymään? Jännää.

Mulla on kyllä toi palvelukseen lähtö siirtyny mielessä aika takavasemmalle. Ja syy siihen seuraa seuraavassa kappaleessa.

8.7 Pori, Yyteri ja Yyterin kesäfiilis. 9.7 Lohja, Lohjan rantajamit. Mitä yhteistä on noilla kahdella tapahtumalla? Noh, ensinnäkin minä olin niissä molemmissa, kuten myös The Baseballsin pojat!!! 8.7 pääsin tapaamaan pojat livenä keikan jälkeen ja olin jossain taivaissa, 9.7 sama meno jatku ja olo senkun parani vaan. :) Jo Porissa päätettiin että lähdetään 3 likan porukalla road tripille ja suunnaks valittiin 29.7 Kotka ja 30.7 Kuopio, eli Kotkan meripäivät ja Kuopio Rock ja The Baseballs. Hiton hyvä reissu tiedossa, porukka vaan on kasvanu 4 tässä välissä jo mutta ei se menoo haittaa. :)

Nyt sorvin ääreen taas. Ootteleen et pääsis kotiin ja suunnitteleen reissua!

Aurinko paahtaa ja mä en valita, salaa vaan oon tyytyväinen etten tohon helteeseen lähde p-kautta viettämään (mun tuurilla tammikuus on -30 pakkasta mut sitä ei ajatella nyt!).

post signature

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän rohkeasti kommenttia, on mukava tietää käynnistäsi. Ja jos et nyt jotain uskalla täällä ääneen sanoa niin heitäppä spostilla ja piristä päivääni: s_pihkonen@hotmail.com