Tänään on tullut moneen kertaan avattua tämä blogi ja vaan tyynesti tuijoteltua sitä, ilman mitään sen suurempaa. Tuijottelen tätä ja mietin et tuossa sekin on, yksi niistä merkeistä joista tiedän että haaveeni on lähestymässä päivä päivältä.
Se on kumma miten sitä välillä unohtaa koko asian ja sitten toisessa hetkessä suorastaan pelästyy et apua onko tämä nyt ihan oikeasti totta. Monesti huomaan miettiväni et mähän oon lähdössä inttiin ihan oikeasti, eikö niin? Sitten pitää vaan tyynesti kurkata paikkaan jossa säilytän määräystä ja todeta että kyllä, siellä se on enkä ole nähnyt unta sen olemassa olosta. Jännää, välillä tulee nyt jo parvi kaupalla perhosia vatsaan.
Tammikuun alussa kävin siis lääkärin tarkastuksessa ja mikä muukaan kuin A-luokkainen nainen niihin papereihin merkittiin ja lääkäri suositteli palvelukseen. Leijuin lääkärikeskukselta autolle jossa odotti valmiina kirjekuori johon olin jo kotoa lähtiessä kirjoittanut oikean osoitteen ja liimaillut postimerkin. Oli jotenkin hirvittävän jännä hetki kun pudotti sen ison ruskean kirjekuoren keltaiseen postin pömpeliin. Ensimmäinen ajatus mielessä oli se että nyt se ei sitten enää ole minusta kiinni vaan postinkantajan vastuulla että kirje löytää tiensä perille.
Sitten tuli se 1.3 ja siitä päivästä olenkin kirjoittanut omaan päiväkirjaani ummet ja lammet. Ja muutamia (todellakin muutamia) päiviä myöhemmin Varsinais-Suomen aluetoimisto muisti minua kirjeellä ja kutsulla saapua valintatilaisuuteen 21.4.2010 Heikkilän kasarmille.
Voitte muuten uskoa että aika ei kulunut ollenkaan tuossa välissä. Mutta 21.4.2010 olin sitten aamulla matkalla kohti Heikkilää, tällä kertaa ajoin itse, viimeksi tein tuon matkan isä kuskinani. Niin, ei sitä oltu valintatilaisuuteen ensikertaa menossa, olin kai jonkin sortin konkari sillä olin liikkeellä toista kertaa. Tiesin käytännöt ja tiesin miten homma toimii ja minne mennä, kantakorttini oli sitä vanhaa mallia ja sen välistä löytyi myös edellinen palvelukseen astumismääräys ja saatekirje jolla sen silloin palautin. Niitä katsellessa meinasin penkkipaikallani tirauttaa kyyneleen, se oli niin lähellä jo silloin heinäkuussa 2006.
Katselin siinä sitten ympärilleni tuosta shokista selvittyäni ja tunsin itseni aika vanhaksi, keskimäärin paikalla olleet olivat abi-ikäluokkaa ja minä, noh, 22vuotias tuolloin. Mikään ei ollut muuttunut, ei oikeasti mikään muu kuin powerpoint-esityksen päivämäärät. Jopa tilaisuuden vetänyt kapteeni oli sama kuin viisi vuotta aiemmin, meinasi ihan naurattaa.
Tilaisuus meillä käsitti kapteenin luennon, PorPr:n alikersantin ja kokelaan juttutuokion, ruokailun sotkussa, sen jälkeen täpön kokeilua ja siitä suunta lääkärin puheille. Lääkäri oli yllättäen sama kuin vuonna 2005 ja asiaa siinä myös yhdessä naureskeltiinkin, puolsi eteen päin ja sain siirtyä juttelemana toisena haastattelijana toimineen komentajakapteenin kanssa. En täysin nähnyt mitä rukseja herra paperiinsa laitteli, sijoitusta tammikuun erään ei luvannut mutta ei kieltänytkään ja ilmoitti että paikan saan kyllä on eri asia että koska ja minne.
Valintatilaisuus oli minun osaltani ohi puolilta päivin, kun se alkoi aamulla noin yhdeksältä. Moni muu jäi vielä odottamaan ja taisi toisilla mennä aika pitkäänkin iltaan. Tuosta kuitenkin alkoi pitkä ja piinaavaa 7päivän odotus. Määräykset luvattiin postittaa valintatilaisuutta seuranneella viikolla ja 29.4 postikuski lopulta kantoi kotiin kirjeen joka sen tärkeimmän tiedon sisälsi, minut oli hyväksytty ja sijoitettu juuri sinne minne halusin Tykistöprikaatiin Niinisaloon ja lähtö olisi 10.01.2011, voi luoja kuinka onnellinen olenkaan ollut siitä saakka.
Joku varmasti kysyy että miksi en lähtenyt 2006 heinäkuuss Porin Prikaatiin niin kuin alun alkaen piti. Suurimpana syynä on pettänyt polvi josta lääkäri sanoi ettei se ole pitkään aikaan siinä kunnossa että kestäisi palveluksen aiheuttaman rasituksen. Niitä muita, pienempiäkin syitä löytyy mutta pitänen ne omana tietonani.
Nyt, olen kuitenkin saanut uuden tilaisuuden vuosien katumisen jälkeen ja tästä tulen pitämään kiinni, loppuun saakka!
209! Pian paukkuu sataset, pian lähtee II/10 palvelukseen ja pian me ollaan seuraavat!
