perjantai 25. kesäkuuta 2010

Juhannus.

Tosiaan, tänään juhlitaan tuota keskikesän ja valon juhlaa, yötöntä yötä.
Kuten varmaan huomaatte niin tämä menee mulla taas totutun kaavan mukaan, en yksinkertasesti inspiroitunu lähtemään mihinkään tänään. Huomenna sitte lavalle illaks ja siinä on ihan tarpeeks yhdelle viikonlopulle, nyt haluan vaan ladata akkuja kun on pitkästä aikaa pidempi viikonloppu.

SiviiliTJ:kin tossa otti ja sukelsi pienemmälle sataselle ja alkaa nyt ykkösellä. En jaksanu eilen tasasatasella kirjottaa, tänään oli jotenkin todellisempi olo tosta satasten paukkumisesta kun laskurissa loistaa numero 199. Näin ne aamut hupenee, kohta se II/10 sitte suuntaa palvelukseen ja oma siviiliaamut on siinä puolen vuoden pinnassa. Jännää miten sitä välillä aina herää siihen tunteeseen et kääk, kohta on näin ja näin vähän enää, vaikka itellä on vielä niin paljon noita armopäiviä ettei ymmärrä ollenkaan. Voi ite vielä puhua satasista, kun toiset puhuu enää vaan kympeistä. 198 päivää ja tietää et on maailma ihan sekasin.

6kk jouluun, niin ku yks irvinaama tossa totes eilen.

Niin, josko sitä esittelis myös sen mun päivieni ilon täällä blogissa. Eli Unna The German Shepherd! Unna on 23.01.2010 syntynyt käyttölinjanen sakemanninarttu, neito pelkkää tulta ja tappuraa ja kovaa omaa tahtoa. Vaan päivääkään sen kanssa en antais pois. Joku varmaan ensimmäiseks miettii et miten voin jättää inttiin lähtiessä ton vajaan vuoden ikäsen saksanpainajaisen, painajainen jää hoitoon mun veljelle ja uskon että nämä kyllä pärjää. Tiedän et ikävä tulee neitiä, mut kaikesta selvii ja nyt ollaan matkalla kohti unelmaa, sitä ei estä edes neljä tassua, kuono ja häntä.

Tässäpä vielä kuva rinsessasta. Kuva: Krista Lehto




post signature

4 kommenttia:

  1. Ihana pikkuinen toi sun koiras <3 Voi kun voisin jo ottaa oman turren...

    VastaaPoista
  2. kuva on kuukauden vanha, ei jostain ihmeen syystä ollu uudempaa kuvaa koneella. :S et on se tuosta kasvanu sentään hiukan. :)
    me kiitämme kuitenkin kehuista..
    ja kyllä säkin vielä sen oman turren saat, ny ei ehkä oo siihen paras hetki sulle. :D

    VastaaPoista
  3. Hellanlettas kun se U on söpö!

    Ja hei, YKKÖSELLÄ ALKAA1

    VastaaPoista
  4. U on aivan ihana kyllä. <3
    Varsinkin ku sattuu sille päälle et haluaa olla lakastettava. :)

    Ja joo, ykkösellä ja kohta hutkii puolen vuoden pintaan. :D

    VastaaPoista

Jätäthän rohkeasti kommenttia, on mukava tietää käynnistäsi. Ja jos et nyt jotain uskalla täällä ääneen sanoa niin heitäppä spostilla ja piristä päivääni: s_pihkonen@hotmail.com