Vielä vähän..

Mniin. Helmikuussa viimeks, vaan kun en saa tälle vielä viimistä pistettä.

Jollain kumman konstilla olen taas puhunut inttiasioista, kotona ja netin välityksellä. Netin välityksellä kuulee hauskoja asioita maailmalta, sellaisia mitkä osin yllättää ja osin ei sitten ollenkaan. Fiilis olikin lähinnä että "vai niin, no tuohan oli kai odotettavissa." Mukava silti kuulla kuulumisia, vaikka maailmassa moni asia on muuttunut, molemmin puolin aitaa.

Olenpahan huomannut senkin että kun puhun inttiasioista niin seuraavana päivänä paidan helmassa roikkuu tietynlainen ahdistus ja tunnen itseni todella voimattomaksi, jopa hiukan vihaiseksi siinä samalla. Menetän mielenkiinnon kaikkeen ympäröivään hetkeksi. Toisaalta, kun juttelee miehen kanssa MaaK:n jutuista, ei se ahdistus valtaa mieltä lainkaan samalla tavalla kuin omaa inttiaikaa ja -asioita muistellessa. Pitäisikö ehkä ymmärtää tästä jotain ja olla vähän aikaa niin kuin ei olisi ollutkaan? Antaa omalle pääkopalleen hetken rauha?

Normaali arki sujuu ilman suuren suuria ahdistuksen hetkiä. Tottahan toki sitä ajoittain tuntee olevansa, mukamas, normaalia väsyneempi tai ettei tiettyihin yksinkertaisiinkaan asioihin riitä kiinnostusta tai puhtia. Asiat vaan jää odottamaan että kohdalle osuu päivä jolloin kiinnostusta ja puhtia on, jos ei nyt ihan liikaa, sen verran että jaksaa jotain ylimääräistä.

Porin Matissa rätisee illan viimiset mäntyklapit ja koira kuorsaa jaloissa, isäntä yläkerrassa. Pienessä keltaisessa omakotitalossa on hiljasta, nukkua pitäis jo munkin. Mies nousee töihin kolmen tunnin päästä, sunnuntai on Dooris-Kuplan projektipäivä ja mua odottaa vielä muutama pesemätön ikkuna. Mielessä pyörii monia pikkuruisia hääasioita, johan tässä kuukausi sitten mentiin kihloihin miehen kanssa. Häihin on aikaa, mutta stressitasoni tuntien tarvitsen kaiken irti lähtevän suunnitteluajan joten aloitin jo hiljalleen, vieraslista on valmis... Tai ainakin melkein. Toivon että olisi varaa vielä tiputtaa muutama, ehkä joku tippuu listalta luonnostaan. Olen hieman ilkeäkin, osa minusta nauttii pienestä määrästä mustaa huumoria.

Hyvää yötä. Toivottavasti huomenna ei ahdista, vaikka avasinkin tämän blogin ja kirjoitinkin tämän tekstin. Pyrin kuitenkin pitämään ajatukseni enemmän Minussa nyt, en Minussa silloin. Inttikavereista osana elämää roikkuu enää aniharva, nopean laskennan mukaan kymmenen, näistä samaa saapumiserää vain 6.. Surullista mutta joitain ihmisiä sitä vaan ei kaipaa elämäänsä, toisin kun toisia sitten taas kaipaa. Intin käyneitä kavereita sitten taas on sitäkin enemmän, mutta omasta jaoksesta tai auk:sta ei ole mukaan jäänyt yhtäkään.

Nyt, nukkukaa hyvin.

Pitäisikö aloittaa kokonaan alusta? Vai vaan muokata vanhaa?

Mniin.

Helmikuussa heilutaan jo. Pitäisi alkaa jo oikeasti miettimään tämänkin blogin kohtaloa, reservissäkin on tullut vietettyä ja kuitenki yli vuosi. Rauhallista hiljaiseloa reservissä, hoitakoon mies ainakin vielä tässä perheessä tuon kertaamisen puolen MaaKin mukana, minä keskityn kouluun.

Uuden blogin luominen tuntuu ajatuksen tasolla jotenkin raskaalta, onneksi olen valinnut blogille nimen joka ei suoraan viittaa millään tavalla vapaaehtoiseen asepalvelukseen tai edes Puolustusvoimiin, sen puolesta voisi siis täysi huoletta jatkaa tälläkin linjalla.. Kyllä vaan, taustakuvan vaihto tulee kyllä siinä vaiheessa ajankohtaiseksi.

Tällä hetkellä elämä on yhtä paikkakuntien välillä hyppimistä kun vietän viikot opiskelukämpällä Turussa ja viikonloput sitten kotona Loimaalla. Onneksi tämäkin pomppiminen loppuu kunhan työharjoittelu ensi kuussa lopultakin alkaa.

Koulu etenee kerrankin hyvin. Mitään ei ole rästissä, kaikki kirjalliset kokeet läpi hyvillä arvosanoilla ja tutkintotilaisuudetkin (tutummin tunnette ne kai nimellä näytöt) on menneet kaikki ensimmäisellä yrityksellä läpi. Huomaa että motivaatio on kohdallaan ja ala on hyvinkin pitkälti mielenkiintoinen koska opiskeluinto ei ole missään vaiheessa päässyt lopahtamaan ja jaksan panostaa kokeisiinkin siten ettei kukaan pääse perästä kitisemään tuloksista ja tekemisen laadusta. En ole tyhmä  enkä laiska, mutta jos joku asia tuntuu itsestä täysin turhan päiväiseltä, siihen ei riitä motivaatio. Vartijan ammattitutkintoon se kyllä riittää.
Maaliskuussa alkaa sitten harjoittelu Securitaksella. Sitä ennen pitäisi saada läpi vielä kaksi näyttöä, myymälä- ja piirivartiointi (tai sitten se kolmas, vähiten kiinnostava, eli järjestyksenvalvonta).

Elämä on rauhallista. Perheeseen muutti itsenäisyyspäivän aikoihin 1,5vuotias kotikissa Tyyne. Unna-neitonen on sama vanha itsensä, häslä. Neitonen täytti 22.1.2013 kolme vuotta ja alkaa hiljalleen osoittaa rauhoittumisen merkkejä, lopulta. Vaan on se edelleenkin mulle mun oma pikku vavvva. :) Sitä se tulee kai aina olemaankin.

Nykyään elämää pyörittää miehen, koiran, kissan ja koulun lisäksi sisustaminen. Retroilu jos ollaan tarkkoja. Nautin, mutta voisihan se olla jo kesäkin.

Sini