perjantai 23. marraskuuta 2012

Niin paljon aikaa, niin vähän asiaa.

Elämää reservissä. Olisikohan aika kirjoittaa hiukan siitä mitä tapahtui kotiutumisen jälkeen?

Niin käsittämätöntä kuin se onkin niin vuosi 2012 on taittunut jo aikoja sitten loppupuoliskolleen ja uhkailee jo pahasti jouluaatolla. Monesti sitä on tämän syksyn aikana herännyt muistelemaan että "vuosi sitten siellä ja vuosi sitten täällä". Ei, en vieläkään kaipaa takaisin Niinisaloon. Se etten kaipaa takaisin Niinisaloon ei tosin tarkoita sitä ettenkö kaipaisi takaisin nollafemmoihin ja siihen ympäristöön. Ehkä jonnekin muualle, ehkä joskus vielä.

Tammikuun alun jälkeen tuli tehtyä lyhyitä työpätkiä siellä ja täällä, helmikuussa lopulta luovutin ja jäin rehellisesti työttömäksi. Ei ollu voimia työelämään, hyvä jos oli voimia nousta aamulla sängystä. Tosin, enhän minä ajatellut että minussa olisi jotain vikaa kun mieli teki vain nukkumisen jälkeenkin nukkua. Helmikuusta Touko-Kesäkuun vaihteeseen etenin kuin sumussa; tosiasiassa en kyllä edennyt minnekään. Olin täysin jumissa ja äärimmäisen pitkästynyt. Pystyin kylläkin yhdistämään tuon pitkästymisen tunteen siihen samaan pitkästymiseen jota tunsin jo palveluksen aikana viimeiset kolme kuukautta. Se ei ollut gonahdusta, se oli aivan virallisesti sitä ettei enää riittänyt voimia muuhun kuin siihen mitä oli aivan pakko päivisin tehdä.

Alkukesästä se sitten tapahtui. Sain lääkäriltä lausunnon; keskivaikea masennus. Hei, minä en siis ollutkaan laiska, minussa oli oikeasti jotakin vialla. Olo keveni, kävin mielenterveysyksikössä juttelu- ja kontrollikäynneillä, elämä alkoi tuntua vähän vähemmän raskaalta ja enemmän siedettävältä.

Kesäkuussa.. Heinäkuussa.. Kesän kuukausina kuitenkin. Joku joskus sanoi että rakkaus parantaa haavat. Sain elämääni rakkauden; juuri sellaisen miehen joka ymmärtää minua minuna, haluaa olla minun kanssa koska rakastaa juuri minua. Miehen joka ei vaadi minulta ihmetekoja, miehen joka arvostaa tekemiäni valintoja ja on ylpeä siitä että naisensa on käynyt armeijan. Rinnalla on ihminen joka jakaa saman ajatusmaailman ja samat periaatteet. Elämä kulkee tasaista tahtiaan ylös päin.

Syksy toi taas uuden muutoksen kun ikuinen "olen vain ylioppilas" ponnisti takaisin koulun penkille ja suuntasi Turkuun. Turun Aikuiskoulutuskeskus otti tytön työvoimapoliittiseen koulutukseen ja alkoi kouluttaa minusta Vartijaa. Suoritan siis Vartijan ammattitutkintoa ja tavoitteena on valmistua opetussuunnitelman mukaan ensi heinäkuussa. Koulun aloittaminenkin oli kokemus sinänsä, sillä masennuksen kylkiäisinä pahentunut uusien tilanteiden pelko sai istumaan 15minuuttia autossa ja miettimään pakenemista. Olisin varmasti karannutkin jollen olisi tiennyt saavani karenssia siitä etten saapunut paikalle, hyvä pakote. Ei se ryhmä sitten ollutkaan niin pelottava ja kaikkien kanssa tulee toimeen, toisten paremmin ja toisten huonommin. Samassa meiningissä kannan matkassani myös luokan priimuksen leimaa pärjäämällä kokeissa parhaiten ja suoriutumalla käytännön harjoituksista täsmällisesti ja rauhallisesti.

Viikonlopuiksi kotiin oman rakkaan luo. Elämä hymyilee.

Miksi kerroin kaiken tuon? Ehkä siksi että halusin kertoa sen ettei reserviin laskeutuminen aina ehkä ole niin kivutonta ja ongelmat saattavat alkaa jo palveluksen aikana. Minä vain ajattelin että "olen liian vahva, en minä voi masentua näin". Niin, kuka tahansa voi, ja yleensä juuri ne jotka ajattelevat olevansa liian vahvoja masentuakseen, ovat tulilinjalla. He ovat, tuttavani sanoin, niitä suorittajia joille edes täydellisyys ei aina kelpaa. Olen itse kesän ja syksyn (ja tämän mukamas alkaneen talven) opetellut olemaan itselleni armollisempi, yrittänyt saada itseni ymmärtämään etten minäkään aina voi jaksaa ja joskus minäkin teen virheitä joista tulee vain ottaa opiksi ja jatkaa matkaa.

Nyt elämä hymyilee. Kun on kerran käynyt pohjalla, ei voi suunnata kuin ylöspäin.

Over and Out.
post signature

torstai 31. toukokuuta 2012

Jumalatonta hiljaiseloa, vai pelkkää laiskuutta?

Toukokuu on ohi just eikä melkein kohta. Menin ja täytin tässä matkalla neljännesvuosisadan, joten nyt jos Alkossa kysytään papereita voin olla asiasta pelkästään iloinen. Silloin siis näytän nuoremmalta kuin kaksvitonen, tosin ei multa oo aikasemminkaan Alkossa papereita kysytty.. Eipäs, kerran Seinäjoen Alkossa kysyttiin kun olin lomapuvussa kuohariostoksilla. x) Koomista. Elämään ei sitten tällä hetkellä oikein mitään muuta kuulukkaan. Pentukuume on taas kerran kroonistumaan päin, joka puolella tuntuu olevan pieniä saksanpaimenen alkuja. Kaiken lisäksi löysin Unna Uuppasen pentupannan kaapin takaa (olinkohan tarkotuksella piilottanu sen sinnee?) ja sekosin kattelemaan sen pentukuvia koneelta. Myös tatuointi- ja matkakuume esittää molemmat kroonisia merkkejä. Muuten elämä rullailee menemään omalla painollaan. Välillä oon niin saamarin sekasin kaikesta ettei mitään järkee. Pääasiassa se on tuo vastakkainen sukupuoli, ja sen uskomaton saamattomuus asioiden suhteen, mikä ajaa hermoromahduksen partaalle. Kun ymmärtäiskin miehiä ihan oikeesti kunnolla, mut se ei kai oo mahdollistakaan? Pitäisköhän vaihtaa maisemaa? Jättää tää Varsinais-Suomi ainakin jokski aikaa ja siirtyä johonkin missä kukaan ei tunne ja ketään ei tunne? Tai siis semmoseen paikkaan missä on se yks tai kaks hyvää tuttua ja muuten sitte ihan pihalla kaikista ihmisistä. Välillä tuntuu et vois olla hyväkin, täällä kun välillä kaatuilee seinät niskaan.. Don't know, gotta go. Ps. Reservissä on edelleen mukavaa.

post signature

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Elämää reservissä?

Muutama hassu päivä ja tulee täyteen kolme kuukautta reservissä. Jumantsuikka kun aika tuntuu lentävän, edelleen vain sillon kun sitä miettii taaksepäin.. Eteenpäinhän tämä ei taas kulu oikein millään.

Koulun hakupaperit pitäis saada postiin, hakuaika umpeutuu 31.3 ja multa puuttuu edelleen yks paperi sieltä jumalattomasta kasasta mihin ihmeeksi tarvittiin myös peruskoulun päättötodistus. Kaikkea sitä, mitäköhän ne sillä tiedolla tekee et millanen oppilas olin ku oli pakko käydä koulua? x) Sillon kun olin ihan hyväkin vielä, lukioon menin vaan tappamaan aikaa kun jotain piti tehdä..

Mut hei, nyt on kevät! Lopultakin ulkona voi bongata keväänmerkkejä; joutsenia, kurkia, kärpäsiä... Kylvökoneita ulkoiluttavia maajusseja... Talojen vanhoja isäntiä pellonreunalla ihmettelemässä et eikö se jo kuivu että pellolle päästäis kylvöille. Siitepölyt kiusaa allergisia, katupölyt sekä edellä mainittuja että kaupunkilaisia.. Siis kyllä maalla on mukavaa. Niin, ja varma kevään merkki on myös sakemannin alkanut karvanlähtöaika. ♥ Ah kuinka mukavaa kun saa karvamaton ja pörrösukat aivan ilmaseks. ♥ Ihanaa.

Seuraaviin saapumiseriin haetaan taas naisia vahvistuksiksi. Paljon oli hakijoita tänä vuonna, oli ilo huomata että kiinnostus vapaaehtoista asepalvelusta kohtaan on taas nousussa. Osansa varmaan tekee nämä aiheesta tehdyt tositelkkarit.. Vaikka vois kai sitä sanoa että niissäkään taida aina koko totuus näkyä, itsehän en katsonut näistä ohjelmista kuin yhden (korkeintaan kaksi) jaksoa.
Mutta tsemppiä nyt kuitenkin kaikille, joilla valintatilaisuudet koittaa vielä tänä keväänä. Elätte jänniä aikoja!

Niin ja ettei oma suhde tuohon Tornifirmaan liian helpolla katkeaisi.. Kansainvälisen kriisinhallinnan toimintavalmius alkaa mun osaltani 1.4.2012, kestäen vuoden siitä eteenpäin.

Over and out.

PS. Ne Unnan lonkka-ja kyynärkuvat tuli Kennelliitosta takasin B/C, 0/1. Eli aika tarkkaan niin kuin Ventelä 10kk vanhasta koirasta ennusti. Olis vaan pitäny luottaa maan parhaaseen.

post signature

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Kuukausi reservissä.

Noita pakkasia tunnustellessa ei oo kyllä vielä ehtiny ikävä Niinisaloon yllättämään kovinkaan pahasti. Monesti on kyllä tullut muisteltua kuinka kovat pakkaset vuosi sitten olikaan ja kuinka paljon enemmän silloin oli lunta kuin mitä nyt... Varsinkin sitä tulee muisteltua "lämmöllä" kuinka kamalaa oli 160cm tetsata siinä yli puolimetrisessä lumihangessa. Ja kovempaa olis pitänyt päästä, ah, kunpa aika kultaisi tuonkin muiston mahdollisimman nopeasti. Toisaalta naurattaa, kuinka helppoa oli heinäkuun helteissä tetsata, kun ei lumi vastustanut. Siinä alikersantti suorastaan lensi eteenpäin.

Olenpa saanut hulllun idean päähäni. Taidan vielä tänä vuonna hakea kouluun. Tässä samalla kun odotan taas kerran rakkauspostia Puolustusvoimilta. Saas nähdä, mikä rauta tässä kuumimmaksi kerkeää ja mistä sitä pieni ihminen itsensä vielä löytää.. Ensi vuonna!

Pitäis lähtee koiraa juoksuttamaan. :) Onneks nää pakkasetkin on taas hellittämään päin. Sekun tarkottaa sitä että munkin keuhkot ehkä kestää taas juosta.
Mullehan kävi se legendaarinen, intissä meni kaikki mielenkiinto kaikkeen liikuntaan. Ainoa liike mikä tapahtui oli patterista sotilaskotiin ja takaisin. Taisin mä sen yhteen VLK-kuntsariin vaaditun määrän liikuntakertoja saada täyteen kun yhden kuntsarin sain.
Nyt sitten on käyny niin et oon täysin hurahtanu kaikenlaiseen liikkumiseen. Varsinkin toi kahvakuula on mulle semmonen ykkösjuttu, hommasin sen itelleni joululahjaks heti joulun jälkeen. Nyt sitte kotiutumisen jälkeen oon käyny juoksemassa 3-4kertaa viikossa. Näillä pakkasilla on pitäny pitää taukoo, keuhkot on menny sen verran shokkiin ettei aina oo meinannu saada edes henkee.
Muuuuuuut.. Nyt se lähtee taas kun kelit lämpenee!

Jatkamme reservissä, seuraava pari viikkoo menee töissä pitkästä aikaa.

Res Alik

post signature

torstai 19. tammikuuta 2012

Yksi kappale tärähtäneitä reservin alikersantteja paikallistettu! :) Ei, en mä kai vielä sen hullumpi ole kuin ennenkään ja reserviä takana kohta kaks viikkoo. Minkäänlaista kaipuuta Niinisaloon en ole tuntenut, ehkä muutamia ihmisiä ja niiden jaksamisia on tullu mietittyä. Muuten ei kovempaa kaipuuta.

Unnan kanssa käytiin virallisissa lonkka- ja kyynärkuvissa 16.1, Salossa Kuninkaantien eläinklinikalla. Ventelän välikuvissa Unna oli 0/0 B/C-D. Salossa se oli 1/1 A/A, saas siis nähdä mitä sanoo Kennelliitto.. Ja niille jotka ei noista kirjaimista tiedä numerot, eli 0-3 on kyynärät ja kuviolla mitä pienempi numero sitä terveempi nivel.. Ja kirjaimet A-D on lonkat ja sama meno, mitä aikasemmin aakkosissa, sitä terveempi nivel. :)

Ja muuta? Paljonkin kaikkea, mutta kaikki vielä jotenkin niin olematonta että pidän omana tietonani toistaiseksi. :)

post signature

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

OHI ON 362!

Näinhän siinä sitten kävi, että 362 vuorokautta palvelukseen astumisen jälkeen tulin kotiutetuksi täysin palvelleena. Alikersanttina. Reservin sijoitukseksi tuli Raskaan raketinheitinpatterin sääryhmä, ei hullumpaa, mutta ehkä asialle tulee tehtyä tulevaisuudessa jotain. Ei se kuitenkaan ihan niin mieleinen homma ole, mutta menettelee.

Tällä hetkellä olo on tyytyväinen, on mukavaa olla reservissä ja on mukavaa alkaa taas elelemään sitä ns. normaalia elämää. Mutta kuinka pian tulee se hetki kun alkaakin kaivata takaisin maastokuosiin, takaisin päivittäisiin rutiineihin? Se voi kai tulla äkkiäkin, mutta sen voin jo luvata että silloin suunta ei ole Niinisalo ja Tykistöprikaati... Siitä paikasta, tai ainakin muutamasta sen skapparista, jäi paha maku suuhun.
Siksi myös blogi muuttui avoimesta suljetuksi jokin aika sitten. Parhaita lausahduksia heti sulkemisen jälkeen "alikersantti, teidän blogissanne on kai taas jokin häiriö sillä en päässyt sinne lukemaan tuoreimpia tekstejänne.." Joo, aivan herra nönnönnöö, katson mitä voin tehdä asialle. Tosiasiassa juuri sinun takiasi en enää pidä blogia julkisena..

Muille bloggaajille siis tiedoksi, ettei sitä blogia oikeasti kannata pitää avoimena vaikka se kivalta ajatukselta tuntuisikin. Varmasti saa skapparista piikin lihaansa, joko he kertovat siitä teille tai sitten vakoilevat ajatuksianne salaa ja vasta kun tekstinne menevät heidän mielestään yli jonkun olemattoman rajan... Tadaa, tulee varoitus että katsoppas mitä kirjoitat. Itse en muistaakseni ennen ole sanonut pahaa sanaa skappareista joiden kanssa olin tekemisissä, mutta nyt kun reservissä on oltu viikonlopun verran, voi sanoa että joukkoon mahtui ties millaista sovinistia ja kieroa p*skiaista.

Sääpuoli palveluspaikkana ei ollut ollenkaan hullumpi, on mukavaa sanoa olevansa jonkin tason erikoistekijä.. Eihän tuota koulutusta paljon irtoa muista varuskunnista. ;) Mutta joo, ei mitenkään hirveän suuria hurrauksia tulla kuulemaan kun ensimmäinen kertauskutsu tulee. Jos tulee.

Mitä tästä eteenpäin? Ihan vielä en ole valmis teille kertomaan että miten tämä blogi tulee jatkumaan.. Mutta se jatkuu ja varmasti aikanaan kerron mitä seuraavaksi tapahtuu maastokuvioiden suhteen. Nyt kuitenkin tartun reservinarkeen kiinni, eilen jo laitoin jäsenhakemuksen Reserviläisliittoon. ;)

Nyt, hyvää yötä!

Res Alik


post signature