Pohdiskelin tuossa että onkohan se vanha blogi vielä olemassa ja kun en muistanut edes osoitetta enää kunnolla niin meni googlettamiseksi. Onneksi vastaus löytyi lopulta jostain Aamukampa.net-foorumin keskustelust. Surullista.
Noh, blogi kuitenkin näyttää olevan vieläkin elossa vaikken ole moneen aikaan käynyt kirjautumassa. Ilmeisesti pysyy muiden rinnakkaiskirjautumisien perusteella elossa. Tiedä häntä.
Reserviä on takana reippaasti. Tuntuu että aika lentää sen suhteen ja kai se niin tekeekin kun taaksepäin muistelee. Silloin sitä täytti Rovajärven ampumaharjoituksessa toukokuussa 24vuotta, nyt tuli toukokuussa mittariin 28vuotta. Sen aikuisempi en varmaan ole vieläkään, myönnän kärsiväni tuosta peterpansyndroomasta enkä aiokaan koskaan muuttua kankeaksi aikuiseksi. Se olisi ihan liian tylsää.
Enpä muuten jaksanut lukea edes sitä edellistä tekstiä minkä tein. Muistan vain joskus maininneeni että armeijan jälkeen sain diagnoosin keskivaikealle masennukselle. Sitä jonkin aikaa hoidettiin lääkkeillä, mutta nykyään pärjää ilman. Toki välillä tulee sellaisia alakulon kausia, mutta niistä tietää että ovat ohimeneviä.
Enkä tosiaan siitä masennuksestani Puolustusvoimia tai muuta järjestelmää syytä. Se oli niin monen asian yhtälö, liian monta asiaa tapahtui yhtä aikaa ja reserviin toimettomana putoaminen oli ehkä vain se osuus joka katkaisi kamelin selän. Tiedä häntä ja häntä tietää.
Kuulin aikaisimmin kesällä jännän termin; tuplarouva. Tuolla nyt siis tarkoitettiin naista joka on reservin arvoltaan rouva jotakin ja sitten vielä siviilisäädyltään rouva. Kerkesin tuohon ensimmäiseen jo juhannukseksi 2011, siviilisäätyä vaihdoin tämän vuoden heinäkuussa. Vaihdoin siis siviilisäätyä, en sukunimeä. Joku sitä kuitenkin pohtii. Eli rouva siellä ja rouva täällä.
Iloisesti totesin tuossa keväällä kun 28 tuli mittarissa täyteen, että pikkuvelikin sitten täytti 18vuotta. Heti ikäkriisistä selvittyäni pääsin sitten jo intoilemaan siitä että pikkuveljellä onkin kutsunnat tänä vuonna. Ai että miten kivaa, mun pikkuveli lähtee inttiin!!! Vai pitäiskö sen antaa käydä koulu loppuun kumminkin ensin ja sitten vasta intoilla? Ehkä kuitenkin jo ensi kesänä? Onkohan siihen joku raja että kuinka usein isosisko saa käydä sotkussa kahvilla ennen kuin alkaa hävettää? Juu, en mä sitä tosissaan meinaa nolaamaan ruveta, tai no jos vähän, tai no.. En mä tiiä.
Unna on edelleen kuviossa mukana. Keväällä todettu vaikea spondyloosimuutos selkärangassa vaan hiukan haittaa jo menoa. Aina sitä mennään kuukausi ja kipulääke kerrallaan sillä "toivotaan, toivotaan"-asenteella. Ja ainakin vielä menee kohtalaisesti
Mukava pikkutiivistelmä elämästä näiden miljoonien kirjoitustaukojen jälkeen. Blogin ulkoasukin tarvinnee pienen päivityksen tässä jossakin vaiheessa. Sitten kun jaksaa ja ehtii. Ja huvittaa.
