Tyytyväinen.

Tänään olen tyytyväinen itseeni.

Tein punnerrusohjelmasta viikko kolmosen toista päivää koostumuksella 16-14-14-12 ja viimiseen 19 (nämä siis sillä niin kutsutulla miesten tyylillä) ja siihen perään vatsoja sarjalla 19-17-17-15 ja viimiseen 22. Mikäs tässä, olo on varsin mainio, eilen oli selkälihas/leuanveto-päivä. Treeniä treeniä.

Tänään tuli myös juostua se pelottavista pelottavin coopper. Alarajana pidin itelleni semmosta 1800m ja hyvänä olisin jo pitäny 2000m, mut 2150m sieltä sitte tuli ja olisin saanu varmasti enemmän jos olisin alottanu kirin aiemmin. Suorituksen jälkeen oli sellanen olo et paukkuja jäi vielä vaikka kuinka ja paljon. Vaan oon tyytyväinen tähänkin tänään, paremmin meni ku uskalsin odottaa.

138 on STJ.

Ens viikolla tähän aikaan majailen mukavasti Göteborgissa jossain hotellissa, en tiedä vielä missä koska se ei ollu mun päätäntä vallassa.

Huoh.. Nyt väsyttää.

Mieleni...

... Minun tekisi kirjoitella vaikka mitä tänne tänään, mutta töissä ei jaksa eikä mulla oikeastaan ole edes asiaankaan. Perhosparvi mahassa myllertää sellasella vauhdilla ympyrää taas kerran ettei tosikaan. STJ on taas kympin pienempi, 140. Niin ne päivä vaan menee kuin meneekin, vajaa 5kk enää odottelua.

31.8.2010 illalla tämä tyttö pakenee Ruotsiin. Ei malttais oottaa. Ei malttais myöskään oottaa et koska saa seuraa ja elämänetsintää tänne kotinurkkiin. ;) Juu, tarkoitan sinua kyllä. x)

Takas sorvin ääreen vaikka päätä särkee ja vituttaa.

Tänään..

Aivan järkyttävän kovaa intoilua palvelukseen lähdöstä ja pohdintaa miks aika ei kulu tämän nopeammin.

9 päivää ja pakenen Ruotsiin.

STJ 144.

Mihin aika kuluu?

Tuntuu kuin vasta eilen olisin kolauttanut postilaatikkoon sen ruskean kirjekuoren jonka oli määrä kuljettaa perille hakupaperini vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Vielä lyhyempi tovi tuntuu olevan siihen päivään kun posti toi kutsun edellä mainittuun tilaisuuteen, silloin ei vielä tiennyt tuleeko lähtö ja jos niin minne ja koska, aamuja odotettavana oli määrä X. Huhtikuun 21.päivästä on aikaa jo paljon, vaikka sekin tuntuu aivan eiliseltä, määräyksen saapuminenkin tuntuu niin tuoreelta asialta. Mihin se aika menee?

Vastahan tässä juhlittiin sitä että enää 180vrk palveluksen alkuun, tänään samainen luku on 144. Ei pysty ymmärtämään että mihin tämä kaikki aika oikein hupenee, tuntuu ettei tässä ole oikeastaan saanut yhtään mitään aikaiseksi. Päivät vaan menee enkä pysy millään ilveellä mukana niiden kulussa. Apua. Jos tämä vauhti jatkuu, on tammikuu nopeammin kuin koskaan ennen. Pian herään siihen todellisuuteen että lähtöön on vain muutama päivä enkä ole millään tasolla valmis, ajatuskin tuosta hiukan hirvittää.

Monena päivänä olen hiljaa mielessäni käynyt läpi sitä miltä tuntuu kun ajaa kohti Niinisaloa. Kuinka monta perhosparvea pitää tappaa ja kuinka monta paniikkipissareissua tehdä matkalla, luku on todennäköisesti todella suuri. Maistuuko ruoka ja tuleeko uni edeltävänä yönä? Näillä unenlahjoilla voitaisiin myös pitää ihmeenä jos en nuku. Mutta aika näyttää ja kaikenlaista tässä vielä ehtii pohtia aikansa kuluksi.

Aikaaaaa.. Sitä on sittenkin aika vähän.

Väliaika.

STJ 150.

Eipä mulla muuta. Jatkakaa!

Elokuussa mennään.

Hei, olen palannut. :)

Monena iltana taas käynyt tuijottamassa tätä blogia, miettinyt että jotain kai pitäisi kirjoittaa, vaan en ole saanut aikaseks yhtään mitään. Ajatukset on kaukana kaukana Suomen rajojen ulkopuolella (tai no ei ihan kaukana kaukana, Ruotsissa tai Saksassa).

Roadtrip Salo-Riihimäki-Kotka-Kouvola-Kuopio-Tampere-Salo on saatu kunnialla päätökseen, tai no ainakin melkein kunnialla jos ei lasketa epäonnistumiseksi auton alle sunnuntaiaamupäivällä juossutta peuralehmää. Noh, vahinkoja sattuu, rautaa saa uutta ja mä olen suunnilleen hengissä ja yhtenä palana. Henkinen hyvinvointi on syystä tai toisesta ollut taas ailahtelevalla kannalla. :D

Kotkan ja Kuopion keikat oli aivan mahtavia. Kotkan keikan jälkeen päästiin poikia jututtamaan Kouvolassa kun törmättiin niihin niiden hotellin pihalla. Kovasti olivat väsyneitä mutta kun näkivät muutaman meistä niin hymyt kuitenkin nousi kasvoille. Pääsin muutaman hetken viettämään rauhassa unelmamieheni kanssa ja tämä olikin kovasti huolissaan siitä saanko minä nukuttua tarpeeksi. Totuushan oli että tuossa vaiheessa takana oli ke-to todella huonot unet ja to-pe ohuet unet hotellihuoneen patjalla. Koko viikonloppuna nukuin ehkä 10h. Ei se menoa haitannut ollenkaan ja Bn huolehdinnasta sain vähän lisää puhtia jatkaa matkaa, varsinainen herrasmies.

Kuvia reissusta (tai siis keikoista) onnekkaimmat näkee mun facebooksivuilta, tänne en jaksa niitä linkittää. :)

Tässä on jopa kaikessa tohinassa päässyt kaikki siviiliaamujen laskemisetkin unohtumaan, nyt kuitenkin oon taas kartalla kun tulin tänne heilumaan. STJ 154. Mukavastihan tuo pienenee kun on reissun päällä eikä aina ehdi ajatella niitä aamuja että koska ne loppuu ja uus vaihe elämässä alkaa. Aika kuluu, paljon tekemistä kiitos.

Töissä puurran vieläkin. Työsopimusta jatkettiin ainakin tälle elokuulle vielä, aika tyytyväinen olis jos sais vielä tämän jälkeen sen syyskuunkin olla vaikka se onki jo aika epätodennäköstä. Mitä lähemmäs joulukuuta sais olla töissä, sitä parempi.. Mut otetaan mitä saadaan ja sit katellaan taas uudestaan.

Sunnuntaina tytöt lähtee Ankkarockiin poikia kattomaan ja syyskuun alussa otetaan Roadtrip 2 = Roadtrip goes abroad eli suunnataan tosta länsirajan läpi Ruotsiin. Kaikkee sitä keksiikin tehdä kun saa tarpeeks hulluja kavereita hommaan mukaan. Tytöt on kyllä ihan parhaita, ilman niitä en jaksais läpi tätä kesää ja näitä koitoksia. Mullehan oli riittäny jo Porin ja Lohjan taistot, mut tytöt houkutteli jo Kotka/Kuopio-reissuun ja nyt sitte Ankkaan ja Ruotsiin. Kummia juttuja ne kaverit saakin tekemään, ei sillä, en kadu.

Mutta.. Jos taas tältä erää kiittäis ja kuittais nää löpinänsä. Palataan astialle!