Tuntuu kuin vasta eilen olisin kolauttanut postilaatikkoon sen ruskean kirjekuoren jonka oli määrä kuljettaa perille hakupaperini vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Vielä lyhyempi tovi tuntuu olevan siihen päivään kun posti toi kutsun edellä mainittuun tilaisuuteen, silloin ei vielä tiennyt tuleeko lähtö ja jos niin minne ja koska, aamuja odotettavana oli määrä X. Huhtikuun 21.päivästä on aikaa jo paljon, vaikka sekin tuntuu aivan eiliseltä, määräyksen saapuminenkin tuntuu niin tuoreelta asialta. Mihin se aika menee?
Vastahan tässä juhlittiin sitä että enää 180vrk palveluksen alkuun, tänään samainen luku on 144. Ei pysty ymmärtämään että mihin tämä kaikki aika oikein hupenee, tuntuu ettei tässä ole oikeastaan saanut yhtään mitään aikaiseksi. Päivät vaan menee enkä pysy millään ilveellä mukana niiden kulussa. Apua. Jos tämä vauhti jatkuu, on tammikuu nopeammin kuin koskaan ennen. Pian herään siihen todellisuuteen että lähtöön on vain muutama päivä enkä ole millään tasolla valmis, ajatuskin tuosta hiukan hirvittää.
Monena päivänä olen hiljaa mielessäni käynyt läpi sitä miltä tuntuu kun ajaa kohti Niinisaloa. Kuinka monta perhosparvea pitää tappaa ja kuinka monta paniikkipissareissua tehdä matkalla, luku on todennäköisesti todella suuri. Maistuuko ruoka ja tuleeko uni edeltävänä yönä? Näillä unenlahjoilla voitaisiin myös pitää ihmeenä jos en nuku. Mutta aika näyttää ja kaikenlaista tässä vielä ehtii pohtia aikansa kuluksi.
Aikaaaaa.. Sitä on sittenkin aika vähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän rohkeasti kommenttia, on mukava tietää käynnistäsi. Ja jos et nyt jotain uskalla täällä ääneen sanoa niin heitäppä spostilla ja piristä päivääni: s_pihkonen@hotmail.com