Kurssille vai ei..

Monesti syksyn aikana mieli on palanut maanpuolustuskurssille. Satunnaisina iltoina löydän itseni sieltä nettisivuilta kahlaamasta että josko johonkin lähtisin, mutta koskaan en löydä sitä sopivaa.

Sitten katson facebookista kurssikuvia ja löydän itseni kiroamasta itseni alimpaan h*lvettiin. Mietin että noilla on juurikin noin mukavaa ja ai, siellä olisi ollut tuotakin puuhaa. Miksiköhän mä olen taas kerran istunut viikonlopun kotona vaikka olisin voinut puuhailla maanpuolustusjuttuja? Hemmetti sentään. Masennuksen mukana tuli sellanen pieni sosiaalisten tilanteiden pelko, sen kanssa pystyy elämään ja itsensä voi pakottaa, mutta joskus nuo kursseille lähdöt kaatuvat juuri siihen että pitäisi kohdata lauma vieraita ihmisiä. Ei ne ihmiset ole se ongelma, se on vaan se kotoa lähteminen joka käy haasteesta.

Olen tänään saanut hoidettua eteenpäin muutaman asian joita on tullut lykättyä jo parikin viikkoa. Ei se kyllä oloa kevennä yhtään, melkein pahemmalta tuntuu. Jotkut asiat vaan pitää tehdä, halusi sitä tai ei.

Töissä oleminen ahdistaa. Onneksi työkaverit ovat piristävää sorttia ja ovat hyvä syy jaksaa aamulla sängystä ylös. Tosin, kun parempi paikka löytyy, on lähtökynnys täältä todella alhaalla. En olisi täällä jollei laskuja olisi pakko maksaa ja ruoka ei maksaisi niin paljon.

Työporukan kanssa suunnataan lauantaina laivalle, toinen pyhäinpäivän reissu putkeen, muodostuu tavaksi. Odotan eniten sitä ruokaa, ruokaa ja ruokaa. Sitten mulle riittääkin jo.