Jumalatonta hiljaiseloa, vai pelkkää laiskuutta?

Toukokuu on ohi just eikä melkein kohta. Menin ja täytin tässä matkalla neljännesvuosisadan, joten nyt jos Alkossa kysytään papereita voin olla asiasta pelkästään iloinen. Silloin siis näytän nuoremmalta kuin kaksvitonen, tosin ei multa oo aikasemminkaan Alkossa papereita kysytty.. Eipäs, kerran Seinäjoen Alkossa kysyttiin kun olin lomapuvussa kuohariostoksilla. x) Koomista. Elämään ei sitten tällä hetkellä oikein mitään muuta kuulukkaan. Pentukuume on taas kerran kroonistumaan päin, joka puolella tuntuu olevan pieniä saksanpaimenen alkuja. Kaiken lisäksi löysin Unna Uuppasen pentupannan kaapin takaa (olinkohan tarkotuksella piilottanu sen sinnee?) ja sekosin kattelemaan sen pentukuvia koneelta. Myös tatuointi- ja matkakuume esittää molemmat kroonisia merkkejä. Muuten elämä rullailee menemään omalla painollaan. Välillä oon niin saamarin sekasin kaikesta ettei mitään järkee. Pääasiassa se on tuo vastakkainen sukupuoli, ja sen uskomaton saamattomuus asioiden suhteen, mikä ajaa hermoromahduksen partaalle. Kun ymmärtäiskin miehiä ihan oikeesti kunnolla, mut se ei kai oo mahdollistakaan? Pitäisköhän vaihtaa maisemaa? Jättää tää Varsinais-Suomi ainakin jokski aikaa ja siirtyä johonkin missä kukaan ei tunne ja ketään ei tunne? Tai siis semmoseen paikkaan missä on se yks tai kaks hyvää tuttua ja muuten sitte ihan pihalla kaikista ihmisistä. Välillä tuntuu et vois olla hyväkin, täällä kun välillä kaatuilee seinät niskaan.. Don't know, gotta go. Ps. Reservissä on edelleen mukavaa.