Sinänsä, tällä hetkellä aika yleisesti ottaen matelee jos sitä ajattelee eteenpäin. Kun taas katsoo vähän matkaa taaksepäin voi melkein järkyttyä siitä kuinka nopeasti aika on kulunut. Mistäkö sen sitten huomaa? Jatkuvasti on olo että tätä peruskoulutuskautta on käyty vasta muutama viikko, vaikka tosiasiassa kalenteria katsoessa se on jo melkein ohi. Mihin katosi päivät? Missä vaiheessa on kadonnut p-kausi ja mihin kohta katoaa nuo meidän alokkaat? Ensiviikollahan niistä tulee jo tykkimiehiä! Apua! Vastahan ne käveli ensimmäisen kerran portista sisään arkoina ja varovaisina, täysin pahaa aavistamattomina; uuteen ympäristöön, vieraiden ihmisten kanssa jakamaan yhtä huonetta jossa ei ole omaa yksityisyyttä.
Kyllä, muistan vielä kirkkaasti omastakin takaa tuon ajan, silloin oli lunta... Paaaaaaljon lunta ja pakkasta. Ja sitä kohti ollaan taas kerran menossa, ulkona kun voi jo selvästi havaita syksyn lisääntyvät merkit vaikka aurinko välillä päivisin yllättääkin lämmöllään.
Asiaan voisi kai julkeasti todeta että elämä jatkaa kulkuaan, minkään muuttumatta sen kummemmin. Mitä tapahtuu itselle kun p-kausi lopulta päättyy? En tiedä. Mitä tapahtuu näille alokkaille kun p-kausi päättyy? Osa jatkaa aliupseerikursseille, osa miehistökursseille.. Aika senkin kertoo, mihin itse tulee päätymään. Mutta varmaa on se että p-kausi tulee pian taas tiensä päähän ja sen jälkeen uudet tuulet puhaltaa aivan varmasti. Mistä suunnasta, se selvinnee aikanaan. Jännityksellä odotan seuraavaa tuulen puuskaa mikä antaa vauhtia seuraavaan jaksoon valtion vihreissä.
Paljon on jo tullut kyselyitä että mitäpä sitten kun aamut vihreissä loppuu. Vastaan aina samaa, en ole vielä miettinyt ja vaikka olisinkin en ole siitä velvollinen kenellekään kertomaan. Muistaakseni kuitenkin se on ihan oma asia mistä itseni tulevaisuudessa löydän, vaikka varmasti se ihmisiä hieman aina kiinnostaakin. Ja voiko heitä syyttää, onhan ihminen perusluonteelta hieman utelias eläin. ;) Ja omat sukulaiset aina lajissaan kaikkein uteliainta sorttia. Ah, sukulaiset.. You just gotta love them, that's all.
Mutta tota juu.. Eipä kai mulla kuulumisia olekaan teille päin jaettavaksi tämän enempää. Omat asiat ja ajatukset, ne henkilökohtaset ja erittäin yksityiset, pyörii sen verran tiukasti päässä erinäisten lomilla käytyjen yllättävien keskustelujen takia etten oikein kykene järkevään tekstintuottoon tänään.
Sitten vielä linkki mielenkiintoseen julkaisuun YHTEISLAUKAUS 172, jossa allekirjottaneen kädenjälkenä sääaliupseerikurssin tarina elämästä kurssilla ja matkasta sääaliupseeriksi.
Enjoy. Tämä painelee kohti iltavahvuuslaskentaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän rohkeasti kommenttia, on mukava tietää käynnistäsi. Ja jos et nyt jotain uskalla täällä ääneen sanoa niin heitäppä spostilla ja piristä päivääni: s_pihkonen@hotmail.com